Luottamuksen ymmärtää silloin, kun kaikki on hyvin
Ursuitin kuivapuku on sukellusvaikuttaja Roni Ryynäsen luottokumppani, oli ympäristönä sitten arktisen kylmät vedet tai tropiikin lämpö, luolat tai kaivokset.
Ursuitin kuivapuku on ollut mukana Ronin seikkailuissa jo muutaman vuoden.
”Sen kanssa on selvitty vaativistakin paikoista ja koettu yhdessä niin paljon, että tätä voisi kai verrata jollain tasolla upeaan parisuhteeseen”, Roni tunnelmoi.
”Olimme sukelluksen loppupuolella tekemässä dekompressiopysähdystä ja huomasin, että on harvinaisen hyvä olla. Ei palele, mitään ylimääräistä säätämistä tai häsläämistä ei ole ja voin vain nauttia olosta. Vaikka vesi ympärillä oli tummaa ja mitään elonmerkkejä ei näkynyt, on tämä hetki jäänyt elävästi mieleen.”
Sukelluksen päätyttyä Ronin sukelluskaverit kysyivät täristen, eikö hänellä ole kylmä. Tyytyväinen ilme varmasti vastasi kysymykseen. Tuon itsevarman olemuksen taustalla ovat Ronin hyvät kokemukset.
”Luottamus, toimivuus ja kestävyys ovat asioita, joihin tämä suhde perustuu. Uskon vahvasti suomalaiseen laatuun myös jatkossa.”
”Minulle on tärkeää, että puku istuu hyvin kuitenkaan liikkuvuudesta tinkimättä. Kerran ollessani hankalassa ahtaumassa jouduin venymään vaikka minkälaisiin asentoihin, eikä ollut epäilystäkään etteikö varusteeni tähän taivu. Ainoastaan oma kankeuteni on rajana”, Roni kuvailee.
Samalla sukelluksella Ronin polvi osui terävään ruosteiseen metalliin, joka teki viillon pukuun.
”Metalli osui kuitenkin polvivahvikkeeseen, minkä ansiosta puku säilyi kuivana. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka pienet ja harkitut yksityiskohdat tekevät kokonaisuudesta loistavan”, Roni kiittelee.